Traumamiellyttäminen, kun selviytymiskeino muuttuu taakaksi

Traumamiellyttäminen, kun selviytymiskeino muuttuu taakaksi

Onko traumamiellyttäminen, fawn-reaktio tai traumaperäinen miellyttämiskäyttäytyminen sinulle tuttuja termejä? Moni tunnistaa itsessään piirteitä, joita ei ole osannut aiemmin nimetä, kuten vaikeus pitää puolensa, taipumus mukautua toisten odotuksiin tai epämääräisen kehollisen reaktion, joka iskee päälle vuorovaikutustilanteissa, ilman, että täysin ymmärtää miksi.

Kehossa voi nousta pakoreaktio, puristus rintaan, kylmä hiki otsalle tai sisäinen huoli siitä, että “nyt tapahtuu jotain pahaa”. Usein nämä tuntemukset eivät liity nykyhetkeen, vaan menneisiin kokemuksiin, joista hermosto on oppinut tavan selviytyä.

Mistä traumamiellyttämisessä on kyse?

Traumamiellyttäminen ei ole luonteenpiirre eikä “huono tapa”, vaan hermoston opittu selviytymisreaktio. Psykologiassa sitä kutsutaan usein fawn-reaktioksi,  tilaksi, jossa ihminen pyrkii luomaan turvallisuutta olemalla mahdollisimman miellyttävä ja ristiriidaton.

Se voi näkyä esimerkiksi

jatkuvana omien tarpeiden ohittamisena

vaikeutena sanoa “ei”

pelkona kertoa omaa mielipidettä

ylivarovaisuutena ja konfliktien välttelemisenä

menettämisen pelkona, joka ajaa miellyttämään juuri sitä ihmistä, joka aiheuttaa eniten turvattomuutta

kehollisina stressireaktioina, kun pitäisi puolustaa itseään

Oman tilan pienentämisenä

sanojen tarkkana punnitsemisena

pelkona aiheuttaa pettymys muille. 

Traumamiellyttäjä on kuin “rakkauden kerjäläinen”, ei siksi, että hän olisi heikko, vaan siksi, että hän on oppinut, että rakkaus ja hyväksyntä ovat ehdollisia. Ne täytyy ansaita.

Miten trauma syntyy?

Trauma ei ole pelkkä äkillinen itseä tai läheisen henkeä tai elämää uhkaava yksittäinen tapahtuma. Se voi olla myös kokemus tai olosuhde, joka ylittää ihmisen psyykkiset ja biologiset voimavarat. Lapsuudessa tai aikuisuudessa koetut turvattomat tilanteet, näkyvät tai näkymättömät, voivat jättää hermostoon jäljen, joka vaikuttaa vuosia myöhemmin.

Traumaolosuhde voi näyttäytyä lapsuuden perheessä esimerkiksi jatkuvana henkisenä tai fyysisenä väkivaltana. Koulussa, kaverisuhteissa ja työelämässä esimerkiksi julmana kiusaamisena ja ulkopuolelle jättämisenä sekä parisuhteissa monellakin tavalla.  

Trauman siirtyminen sukupolvelta toiselle

Nykyinen tutkimus osoittaa, että trauma voi vaikuttaa jopa epigeneettisesti — geenien säätelyyn, ja näin siirtyä sukupolvien läpi herkkyytenä stressille tai ylivireydelle. Tämä ei kuitenkaan ole peruuttamatonta. Kun trauma kohdataan, käsitellään ja hoidetaan, ketju voi katketa.

On tärkeää muistaa, että trauma ei määrittele sinua eikä vie mahdollisuutta muutokseen.

Voiko traumamiellyttämisestä toipua?

Kyllä voi, ja paljon useammin kuin luullaan.

Vakavissa tapauksissa traumaterapia voi olla paras tie ja joskus lyhytterapia on juuri se oikea valinta. Silti jo pienet oivallukset voivat käynnistää muutoksen:

oman hermoston toimintatavan ymmärtäminen

turvallisten rajojen harjoittelu

kehon rauhoittamiseen perustuvat menetelmät

myötätuntoinen suhde itseensä

sellaisten ihmissuhteiden rakentaminen, joissa ei tarvitse pienentää itseään

sanomalla ei silloin, kun se on tarpeellista

Kun traumamiellyttäjä alkaa tunnistaa omat reaktionsa ja antaa niille nimen, jokin sisällä loksahtaa paikalleen. Se, mikä ennen oli automaattinen selviytymiskeino, voikin muuttua tietoisen elämän valinnaksi - saan olla oma itseni, saan ottaa tilaa, saan sanoa ei.

Trauman hoitaminen ei ole vain itsen, vaan myös tulevien sukupolvien lahja. Jokainen askel kohti omaa ääntä, omaa tilaa ja omaa rauhaa on osa parantumista.